perjantai 25. lokakuuta 2013

VVJ Cup — Näin sen ei pitäisi mennä

Ensin kuului pieni risahdus. Sitten rämähti kunnolla.

Hetken aikaa kaikki jäätyivät hivenen hölmistyneinä paikoilleen, ennen kuin toimitsija tajusi napata säikähtäneen irlannincobin ohjasta kiinni ja alkaa irroittamaan aisaa siloista. Puiset aisat olivat nimittäin aivan eri tasoilla: kiesien vasemmanpuoleinen etupyörä puuttui kokonaan. Hölmistynyt Iivari istui yhä kenollaan kuskinpukilla, groomina toiminut Nina hapuili itseään alas maankamaralle. Meáirleach steppasi hermostuneena ja pyöri vihdoinkin aisoista vapautettuna toimitsijan ympärillä, näyttäen sotkeentuvan pian perässä roikkuviin ohjiin. Joku tarjosi riimunnarua ja Nina ryhtyi toimitsijan kanssa irroittamaan ohjia. "Tee nyt sinäkin jotakin herranjumala!" hän huusi Iivarille, joka edelleen istuskeli vinoilla kärryillä. Mies räpsytti hämmentyneenä silmiään, tajusi toisen sanat ja liukui mitään sanomatta alas kärryiltä. Nina oli jo taluttelemalla rauhoittamassa Meáirleachia, joten Iivari kyykistyi tutkimaan kärryjä. Puinen pyörä makasi vieressä orvon oloisena, se oli irronnut akselin ruksahdettua poikki. Iivari oli kyllä tiennyt hienoja vanhoja puusta valmistettuja kiesejä ostaessaan ettei voinut mennä takuuseen 80 vuotta vanhojen välineiden kestävyydestä, mutta ei hän silti olisi ikinä arvannut että ne näin radikaalisti hajoaisivat. Ja juuri kun hän oli niin itsevarmana ajamassa tarkkuuskokeeseen treenatun ja puunatun orinsa kanssa, edustavina ja voitokkaina!

Heti kun Iivari alkoi sisäistämään mitä oli tapahtunut, hänet valtasi suunnaton pettymys ja ärsytys kuorrutettuna epäreiluuden tunteella toimitsijan ilmoitettua ettei valjakko voinut enää jatkaa suoritusta. No siis mitä häh, eikö hän voisi vain lainata kiesejä toisilta? Eihän hevosellekaan käynyt mitään — kai — ja  hänen omatkin kiesit voisi vielä korjata — kai — joten miksei hän voisi vaikka startata luokan viimeisenä ja yrittää uudelleen? Jos Iivari ei olisi ollut niin huono sanomaan asioita ääneen, hän olisi varmasti nostanut mekkalan. Sen sijaan mies vain katsoi hyvin äkäisesti toimitsijaa, nyökkäsi, nosti pyörän kainaloonsa ja lähti kävelemään Ninan ja orin perään esittäen olevansa kuulematta perästään raikuvaa "Entäs kärryt?!"-kysymyshuutoa.

"Hyvinpä tämäkin päivä lähti taas käyntiin" Nina sanoi purkaessaan Meáirleachia valjaista vierastallin karsinassa. Iivari ei vastannut mitään. "Sinä ja sinun antiikkiset varusteesi!" Nina jatkoi, äkäillen ja suhisten vielä kaikkea muutakin kaikesta mikä meni sinä päivänä väärin, eli oikeastaan koko päivästä. Iivari ei kommentoinut vaan antoi naisen tunteenpurkauksien valua toisesta korvasta ulos, sillä siinä tilanteessa ei auttanut lähteä lisäämään vettä myllyyn kun molempia suretti jo valmiiksi suorituksen keskeytyminen. Iivarin teki mieli pakata kamppeet ja lähteä takaisin kotiin, Ninan taasen hakata kumppaninsa "supermakeat ja originaalit kiesit suoraan 30-luvulta" supermakeiksi polttopuiksi. Irronnut pyörä nojasi vastapäisen karsinan oveen kuin ilkkuen epäonnea, aivan kuin se olisi tahallaan irronnut juuri sillä hetkellä kun valjakko oli astumassa radalle. Mitä he olivat tehneet ansaitakseen moista...

Koska karsinapaikka oli varattu kaikiksi päiviksi ja maksettu etukäteen, jäivät Iivari ja Nina seuraamaan Cupia loppuun saakka. Varsinkin ensiksimainitun kasvoja kuumotti katsomossa, tunnistettaisiinko hänet samaksi henkilöksi jonka kiesit hajosivat alle?

Iivari painautui mahdollisimman pieneksi penkillänsä, toivoen katoavansa pian höyrynä ilmaan.