Klassista lanteenkeikutusta

"Tuonneko minun on kiivettävä?" ajatteli Iivari katsellessaan edessään seisovaa jyhkeää mustaa kouluoria, jonka säkäkorkeus oli lähempänä 170 cm. Jos hevonen olisi ollut oma tai edes tuttu ei ongelmaa olisi ollut, mutta nyt oltiinkin todellisen jännän äärellä: Iivari oli muitta mutkitta suostunut käymään kokeilemassa uuden tuttavuutensa Fehér Zaj-nimistä noniusoria. Oli kuulostanut hienolta idealta käydä vähän tuuppaamassa oikean, hienon kouluhevosen kanssa, mutta nyt kun Iivari pungersi itseään massiivisen mustan satulaan alkoi epäilyksen peikko kurkistelemaan piilostaan. Ei, mokailu ja tippuminen eivät haitanneet Iivaria, tai siis eivät haitanneet jos hän oli yksin. Se tässä ongelmana olikin että orin omistaja Elisa oli tietenkin paikan päällä katsomassa, kuvaamassa ja kertomassa miten mopo toimii. Jos Iivari siis mokailisi tai ei osaisi ratsastaa oikein, olisi sillä silminnäkijä ja huonolla tuurilla valokuviakin murentamassa miehen imagoa ryhdikkäänä ratsastajana. Ei hyvä.

"Nakke on tosi kiva ratsastaa kunhan et käytä liikaa ohjaa, pelaa istunnalla lähinnä" Elisa ohjeisti rinnalla kävellen kun Iivari kokoili ohjia —apua, onko niitä oikeasti näin paljon—  käsiinsä ja nyökkäsi aavistuksen verran liian rajusti. Vainoharhainen mieli lähti heti laukkaamaan: näyttikö hän muka ratsastaessa siltä että ei käyttäisi lähinnä istuntaansa vaikka kuinka yritti panostaa ohjattomuuteen aivan periaatteesta? Oliko hän jännittyneen näköinen? Istuikohan hän niin kumarassa ettei antanut vaikutelmaa istuntansa ja lonkkansa hallitsevasta ratsastajasta? Iivarin teki mieli kysyä istuihan hän suorassa, muttei kehdannut. Sen sijaan hän vilkuili sivusilmällä hevosen omistajan ilmeitä ja kehonkieltä: mikään ei vaikuttanut ainakaan vielä siltä että hän olisi huomannut hevosensa kohdanneen suurempaa vääryyttä ratsastajan taholta.

Siinä Elisa oli ainakin oikeassa että Nakke oli mitä mukavin ratsastaa. Kun Iivari rentoutui eikä enää maalaillut piruja seinille huomattuaan orin rauhallisuuden, alkoi ratsu rentoutumaan ja myötäämään ratsastajansa mukana. Sivusta katsottuna Nakke oli näyttänyt Iivarista todella jyhkyltä, mutta nyt hevonen tuntui kevyeltä kuin kukkanen ja keveni entistä enemmän sitä mukaa mitä enemmän ratsasti. Vautsivau, tältäkö tuntuu oikea ravilisäys?! "Anna sille tilaa lisätä vielä enemmän!" Elisa huudahti kameran takaa salaman räpsähdellessä maneesin riittämättömässä valossa. Mitä, siis vieläukö enemmän? Nähtävästi kyllä. Yks-kaks-yks-kaks, lanteet antoivat vuoronperään etujaloille tilaa liikkua samalla kun Iivari olisi voinut kyynelehtiä helmiä silkasta ihastuksesta. Hän ei ollut koskaan ennen ollut tällaisen hevosen satulassa eikä mennyt yhtä vaivattomasti ja pehmeästi. Nakke pärskähteli ja huiskautti häntäänsä laukannostossa joka oli kuin pilveltä pilvelle liitämistä. Se olisi voinut jatkua ikuisuuden...

Illalla Iivari katseli haikeana kuvia joita Elisa hänelle lähetti. Joskus tuntee ratsastavansa todella hyvin ja sitten valokuvat paljastavatkin karun totuuden siitä miten hevosen takamus onkin oikeasti vielä tallissa ja istunta ryhteineen perunasäkkimäistä, mutta nämä kuvat näyttivät tasan tarkalleen yhtä hyviltä miltä ratsastaessakin oli tuntunut. Nakke oli ollut mahtava, eikä tarvitse ehkä mainitakaan kuka haaveili samantasoisen kouluhevosen löytämisestä Zeninkin hevoskaartiin...